Uskonto- ja raamattuvapaa vyöhyke

Luin tässä pyynnön,että seurakunnan tulisi järjestää uskonto- ja raamattuvapaita iltoja yksinäisille. Voi pyhä jysäys! Ensin nauratti, sitten suututti ja viimein melkein itketti. Seurakunnan pitää vissiin kohta taipua kaikkeen: nimiäisiä kirkkoon kuulumattomille, siunauksia samoin. Seremoniamestareita ja facilitaattoreita - sitä ovat kohta kirkon työntekijät! Jos ei halua uskontoa tai Raamattua, eikö voi mennä jonnekin, missä niitä ei lähtökohtaisesti ole tarjolla muutenkaan?


Tästä tuli mieleen uskonnottomien herkän mielen suojaaminen. Sehän on ilmeisesti varsin tärkeä asia. Olen pohtinut mm. seuraavaa toimenpidettä: varoitukset tv-ohjelmiin. "Seuraavassa ohjelmassa on uskonnollisia kohtauksia - ei suositella uskonnottomille." Monet kyläsarjat (eri puolelta maailmaa) sisältävät ainakin muutaman kohtauksen, jossa koko kylä kokoontuu kirkkoon juhlimaan/suremaan tai muuten vaan messuun. Tämähän on selvästi huolestuttava piirre ja voi nostattaa jonkun verenpainetta. Paras varoittaa.

No, etten nostattaisi omaa painettani enempää, totean, että kirkon on tietysti mentävä sinne, missä ihmisetkin on, ja ehkä joskus vapaamuotoisemmat tilaisuudet antavat mahdollisuuden kohdata ilman arvolatauksia. Mutta että täysin uskontovapaa - in your dreams, baby. In your dreams.

risti+riita

"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

Risti merkkinä saa aikaan monenlaisia reaktioita ja tunteita.
Monelle risti on kuoleman merkki. Ateistille se lienee symboli jostakin, jota tulisi karttaa. Tästä yksinkertaisesta symbolista on noussut monta riitaa. Eikä ihme, se on myös vedenjakaja.
Kuitenkin tyhjä risti on itse asiassa elämän merkki: kuolema on voitettu. Elämän merkkinä sen tulisi yhdistää, ei jakaa.
Toivottavasti meille kristityille ei enää tule keskenämme riitaa siitä, millaninen tuon ristin tulisi olla...

Samaan pöytään...

Paavali kantoi aikanaan kovasti huolta siitä, että ruokakiistojen repimä uskovien joukko yhä voisi olla yhtä. Siinä neuvoteltiin ja pohdittiin ja laadittiin kokouspöytäkirjakin.

Yksi Paavalin kantava teema oli myös heikomman veljen huomioiminen. Eli niiden, joiden pirtaan uusi tyyli ei käynyt.

Ketkä ovat näissä uusissa kirkkoa jakavissa kiistoissa heikompia veljiä? Keiden omantunnon arkuudesta pitäisi nyt pitää huoli? Keitä pitää suojella?
Ja nyt en tässä edes ota kantaa uskon/vakaumuksen heikkouteen tai vahvuuteen, vaan nimenomaan suhtautumiseen toisen ihmisen uskoon.

Tässä Paavalin kirjeestä roomalaisille, lukekaa ja kokeilkaa sijoittaa sinne homoliitot tai pappisnaiset:

1. Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.
2 Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. 3 Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.
4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä
5 Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma.
6 Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa.
7 Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten.
8 Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle.
9 Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.
10 Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen.
11 Onhan kirjoitettu: -- Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.
12 Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.

Väärin iloittu

Kun kuningas Daavid iloitsi, hän tanssi niin että puvunhelmat heilahtelivat. Sitä ei vaimo Miikal katsonut hyvällä.
Kun vuoden urheilija tuulettaa, se on väärin. On varmaan vain nöyrästi kiitettävä ja häveliäästi pokattava ja älyttävä poistua vähin äänin näyttämöltä.
Ja jos joku vielä keksii syyttää tästä luterilaisuutta, niin sitten on homma täydellisesti paketissa!

kuka suvaitsee tiukkapipoa?

Jotenkin mättää tämä sana suvaitsevaisuus. Kaikkea pitää suvaita, paitsi tiukkapipoja.... Tekisi mieleni perustaa kansanliike tiukkapipojen puolesta.

UNESCOn yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteistalähde sanoo suvaitsevaisuuden olevan: »meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.»

Koitetaan suvaita toisiamme ja annetaan tilaa toisen tiukalle ja löysälle pipolle!

piiiiitkästä aikaa

Jysähti päälle niin kova itsekritiikki, ettei enää saanut mitään kirjoitettua. Jospa uuden vuoden kunniaksi teksisi parannusta tässä(kin)asiassa.
Paljon on mielessä pyörinyt ja kielen päällä myös. Mutta kun sitä ajattelee, että pitää vähintään nobel-tasoinen tuotos tuoda esiin, että kehtaa kirjoittaa. Nyt pistän riman vähän alemmas:)

Joulun laulu

Olen vasta vähän aikaa jaksanut kuunnella joululauluja. Radiosta olen kuullut useita jouluiskelmiä, jotka ovat minulle ihan uusia. Osa jopa kuuntelukelpoisia...

Yhä enemmän olen viehättynyt ensimmäisestä joululaulusta: siitä, jonka enkelit lauloivat paimenille. Ajattelen, että paimenten laulun kuulivat ehkä jotkut lähiseudullakin, ainakin kaikuna. Paimenet itse hyräilivät sitä kotivälleen kertoessaan yön tapahtumista. Pian Betlehemin kaduilla lapsetkin rallattelivat enkelien laulua.

Laulun sanat säilyivät, mutta sävel muuttui aikojen myötä. Siitä tuli yhä uusia ja uusia versioita. Sanat otettiin osaksi muita lauluja. Suuri merkitys oli v. 129 paavin määräyksellä, että koko kristikansan tuli laulaa jouluyönä tuota enkelien ylistyslaulua.

Melkoisen moneen suomalaiseenkin joululauluun on enkelien ylistys päässyt, muodossa taitoisessa. Ja liturgiaan myös.

siis: Kunnia Jumalalle korkeuksissa!
Hyvää jolua!